Autatteko te pahiksiakin?

4.3.2015 13:35

Onko vankilaan meneminen toivelistallasi? Näin kysyi Susan Olesek julkaistessaan ilmoituksen Enneagrammin vankilaprojektin järjestämästä ihka ensimmäisestä ohjaajakoulutuksesta. No en nyt suorastaan ollut ajatellut, että olisi. Mutta onko sittenkin? Siitä lähtien, kun alkuvuodesta näin ilmoituksen, mieleen on noussut jo kauan sitten unohdettuja asioita. Taisin tosiaan valita rituaalianalyysini aiheeksi yhdysvaltalaisen teloituksen yliopistolla silloin vuosia, vuosia sitten. Ja halusinhan olla mukana, kun seurakuntanuoriaikoina tehtiin vankilaan vierailuja. Taisinhan käyttää vuosia vapaaehtoistyössä kampanjoiden mielipidevankien puolesta ja kuolemanrangaistusta vastaan. Niin ja tulinhan lähteneeksi lokakuussa Cincinnatiin narratiiviseen enneagrammikonferenssiin tajuamatta itsekään oikein miksi sinne meneminen oli niin pakottavaa. Hetkinen, tästä syystähän sinne taisin mennäkin!

Vankilaprojekti (EPP - Enneagram Prison Project) tekee vaikutuksen jokaiseen, joka siihen tutustuu. Minulle sen vaikuttavuus perustuu siihen, että se kiteyttää kaiken sen, mikä tekee enneagrammista oman kokemukseni mukaan niin pohjattoman vaikuttavan välineen. Ensinnäkin, sen avulla päästään hyvin nopeasti käsiksi siihen, mikä on oikeasti relevanttia ihmiselle itselleen. Toiseksi, sen avulla pystytään puhumaan todella vaikeistakin asioista patologisoimatta. Kolmanneksi, se muistuttaa jatkuvasti siitä, että me kaikki olemme aivan yhtä haavoittuvia, tarvitsevia, rikkinäisiä ihmisiä. Ihan jokainen. Vankilaprojekti on yksi äärimmäisimmistä enneagrammisovelluksista, ja osoitus sen mahdollisuuksista.

Tarkoitus ei ole olla naivi tai väheksyä kamalia tekoja, joita ihmiset maailmassa tekevät. Käsittämätöntä julmuutta on olemassa, mutta sen sulkeminen meistä itsestämme ulkopuolelle, kuin se ei koskisi meitä itseämme millään tavalla, on paitsi valheellista, myös vaarallista. Projektin mottona on ”Olemme kaikki vankilassa, jonka olemme itse rakentaneet.” Riippumatta elämäntilanteesta, historiasta, käytöksestä, kukaan meistä ei ole näille kysymyksille immuuni.

Eräänä iltana tarjoutui tilaisuus lyhyeen, mutta sitäkin tärkeämpään keskusteluun. Kuusivuotias poikani on juuri siinä iässä, kun rajuissa leikeissä taistelee hyvä ja paha. Keppiaseet viuhuvat kun metsässä taistellaan. Hiljattain kuusivuotiaani kuuli pätkän keskustelua, jota kävin hänen isoisänsä kanssa. Myös vankilat vilahtivat keskustelussa. ”Autatteko te pahiksiakin?” (Kuusivuotias tietää, että isoisä ja minä työskentelemme HelsinkiMissiossa, jossa autetaan ihmisiä.) ”Kyllä, me autetaan pahiksiakin.” ”Miksi te autatte pahiksia?”

Koska kukaan ei ole paha syntyessään. Koska joskus ihmiset tekevät pahoja asioita, koska heille itselleen on tehty pahoja asioita. Koska kukaan ei ole kokonaan paha, vaikka syyllistyisi kauheisiin tekoihin. Koska enneagrammin näkökulmasta, me kaikki olemme pahiksia. Tai kauniimmin: me kaikki olemme hyviksiä.

 http://www.enneagramprisonproject.org/home.html

P.S. Liput ostettu, matkustan vankilaprojekti EPP:n ohjaajakoulutukseen huhtikuussa. Pysykää kuulolla! 




Kirjoittajan kaikki kirjoitukset: