Tiheä kuvaus: Etnografiasta ja narratiivisuudesta,
Laura Valtonen 28.3.2014

28.3.2014 21:07

Enneagrammista kiinnostuneita yhdistää halu ymmärtää ihmisyyttä syvästi, pureutua oikeasti siihen, mikä minua tai sinua motivoi, miten me kaikki toisiimme vaikutamme, ja miksi jotkut ihmisten väliset asiat ovat niin kovin vaikeita. Nämä ovat tietysti niitä peruskysymyksiä, joita on kysytty aina, ja mahdollisia näkökulmia niiden pohtimiseen on valtavasti. Antropologia ja erityisesti sen omin metodi, etnografia, on yksi niistä, ja itselleni rakas.

Luin eräänä päivänä väitöskirjaa, jonka tutkimuksessa oli yhtenä menetelmänä käytetty etnografis-narratiivista haastattelua. Etnografis-narratiivisuus-sanapari on todella vetoava, se tuntuu kattavan lähes kaiken siitä miten minun mielestäni meidän ihmisten sosiaalista ja emotionaalista elämää voisi yrittääkään lähestyä ja ymmärtää.

Jokainen antropologi tietää käsitteen ”tiheä kuvaus”, ”thick description”. Sen teki tunnetuksi Clifford Geertz vuonna 1973 teoksessaan ”The Interpretation of Cultures”. Itse asiassa Geertz lainaa kielenfilosofi Gilbert Rylen käsitettä kuvatessaan sitä, miten monella tavalla ihmisiä voi ymmärtää väärin, ja miten tyhjää on sellainen kuvaus, joka ei alkuunkaan vastaa kuvattavan omaa kokemusta. Esimerkkinä toimii silmänisku. Joku vinkkaa silmää toiselle. Toisinaanhan on myös tahattomia silmänliikkeitä, vaikka elohiiri tai roska silmässä. Mutta me kaikki kulttuurimme jäseninä tiedämme, että silmänisku voi olla myös salainen merkki: me kaksi jaamme jotakin, jota nuo muut eivät tiedä tai ymmärrä. Ulospäin itse ele näyttää ihan samalta.

Geertz jatkaa edelleen ja lisää kolmannen tahon tahattoman vinkkaajan ja tietoisen silmäniskijän lisäksi. Mitä jos joku katsoisi silmäniskijän toimintaa ja sitten iskisi itse silmää jollekin muulle pilkatakseen toisen hänen mielestään epäonnistunutta kulttuurista viestintää? Vinkkaajasta tulee tällöin parodioija. Ja edelleen, jokainen ele saattaa näyttää täsmälleen samalta.

Geertz ja Ryle tavoittavat täydellisesti sen, miksi narratiivisuus (tai etnografia) on niin ylivoimainen metodi syvään ymmärrykseen. Lukemattomat muiden minulle jakamat kokemukset, mutta ennen kaikkea oma kokemukseni on se, että narratiivisessa enneagrammityöskentelyssä pureudutaan siihen mikä on ihan oikeasti totta, minulle. Samasta syystä yksinkertaistavat persoonallisuustestit ja etenkin ulkopuolelta tuleva tyypittely tai stereotypiointi loukkaavat niin syvästi. Se roska silmässä ja se salaliiton ilmaus kun ihan oikeasti ovat aivan eri asiat, vaikka ne voivat näyttää niin samalta. On hyvin syvällä tavalla tärkeää saada kertoa kummasta, tai mistä muusta kaikista miljoonista vaihtoehdoista, on kysymys, oikeasti.

Narratiivinen lähtökohta enneagrammiin kunnioittaa jokaisen ihmisen omaa tulkintaa ja kokemusta. Se on Geertzin tiheää kuvausta. Kuitenkin niin etnografiassa kuin narratiivisessa työskentelyssäkin me olemme lopulta erillisiä, emmekä koskaan voi olla toistemme sisällä ymmärtämässä ihan kaikkea. Geertziläisittäin täytyy yrittää lähestyä sitä ihmisten välillä olevaa symbolien verkkoa, kuunnella, ja arvostaa.

Lähteinä Lähteenmäki, Minna: Lapsi turvapaikanhakijana, 2013 ja Geertz, Clifford: The Interpretation of Cultures, 1973.


People interested in the enneagram are united in the quest to understand human nature deeply, to really delve into what makes you or me tick, how all of us affect each other, and why some things in relationships are so very difficult. These are, of course, fundamental questions that have been asked since the beginning of time and from numerous different perspectives. One of these perspectives is anthropology. Particularly dear to me is its quintessential method, ethnography.

The other day I came across a dissertation that described one of its methods as the ethnographic-narrative interview. The combination of these two words, ethnography and narrative, appeals to me tremendously, because it summarizes so much of what I think we need to even begin to understand the social and emotional lives that we lead.

I believe every anthropologist is familiar with the concept of “thick description”. It was made famous by Clifford Geertz in his 1973 classic, “The Interpretation of Cultures”. Describing the many ways in which we can misunderstand each other, Geertz refers to the linguistic philosopher Gilbert Ryle and his example of the twitch and the wink. Two gestures that, seen from the outside, appear identical, can be completely different when it comes to motivation or the message they are potentially meant to send. A twitch, an involuntary eye movement, can look exactly the same as a wink. However, as members of our culture we all know that the wink is a secret code: you and I share something that these others are oblivious to.

Geertz goes on to add a third possibility. What if someone is witnessing the winker wink, and then winks him/herself to ridicule the original winker? He/she, then, parodies the wink. And yet, once again, the gesture itself can look the same.

I think Geertz and Ryle truly grasp what is so outstanding about the narrative approach - or about ethnography. The experience that so many have shared with me, and above all my own experience, is that working with the enneagram in the narrative way touches that which is actually true, for me. For the exact same reason, overly simplistic personality tests, typing and stereotyping can be so deeply hurtful. The involuntary twitch and the conspiratorial wink really are two completely different things, however identical they might seem at first glance. It is fundamentally important to be able to tell one’s own story, whether it was a wink, a twitch, or one of the other millions of possibilities.

The narrative approach to the enneagram respects the experiences and interpretations of each person. It is, in Geetz’s sense, thick description. However, whether doing ethnography or inner work, we are separate human beings, and we cannot inhabit each other’s minds and bodies and understand everything perfectly. Learning from Geertz, we must strive to communicate and understand each other through the web of symbols between us.

References Lähteenmäki, Minna: Lapsi turvapaikanhakijana, 2013 (The Child as an Asylum Seeker) and Geertz, Clifford: The Interpretation of Cultures, 1973.

 




Kirjoittajan kaikki kirjoitukset: